Uutiset

Vesilintujen metsästys alkaa

17.08.2023

Sorsastuskausi alkaa 20. elokuuta. Vesilintujen metsästyksessä on huomioitava uudet rajoitukset, kuten hämärämetsästyksen kielto. 

Vesilintujen metsästys alkaa elokuun 20. päivänä kello 12.00 ja jatkuu joulukuun loppuun saakka. Tuolloin saa metsästää sinisorsia, taveja, telkkiä sekä heinätavia, haapanaa, jouhisorsaa, lapasorsaa ja tukkasotkaa.

Allin, isokoskelon ja tukkakoskelon metsästys alkaa 1.9. Lisäksi merihanhea sekä kanadanhanhea on voinut metsästää pelloilta elokuun 10. päivästä lähtien. Elokuun 20. päivänä kello 12.00 alkaen pyynti on sallittua myös vesialueilla. Merihanhella metsästys on sallittua vain määritellyllä rannikkoalueella ja voimassa on kahden linnun vuorokausikiintiö.

Hämärämetsästyksen kielto

Vesilintujen, sorsien ja hanhien, metsästyskielto alkaa tunti auringon laskun jälkeen ja päättyy tuntia ennen auringon nousua. Esimerkiksi Oulussa aurinko laskee 20.8. kello 21.23, joten metsästys on kielletty kello 22.23 alkaen. Metsästyksen saa aloittaa Oulussa 21.8. kello 04.21, tuntia ennen kuin aurinko nousee 05.21. Auringon lasku- ja nousuaika vaihtelevat merkittävästi maan eri osissa. Kätevä tapa tarkastaa auringon lasku- ja nousuaika omalla metsästysalueella on Ilmantieteen laitoksen verkkosivut tai sää-sovellus.

Vesilintu tulee tunnistaa ennen laukausta, ja muut metsästäjät, luonto ja asutus ottaa aina huomioon. Pilvisessä säässä tunnistamiseen riittävä valo saattaa loppua jo ennen laillisen metsästyksen päättymistä. Tällöin suositellaan metsästyksen päättämistä, jotta lajintunnistuksesta voi varmistua. Haavoittuneen vesilinnun saa kuitenkin etsiä, lopettaa ja ottaa haltuun vaikka keskellä yötä.

Metsästys tulee kohdentaa runsaslukuisiin lajeihin

Monen rehevillä lintuvesillä viihtyvän vesilinnun kannat ovat taantuneet. Etelä-Suomeen painottuneiden laskentojen perusteella Suomen pesimäkanta on vähentynyt varsinkin jouhisorsalla, haapanalla, heinätavilla, punasotkalla, tukkasotkalla ja nokikanalla.

Metsästäjä koiransa kanssa kosteikolla.
Kuva: Tero Salmela

– Metsästystä tulee kohdentaa runsaslukuisiin lajeihin, kuten sinisorsaan, taviin ja telkkään. Nämä ovat vesilinnuista kolme yleisintä saalislajia, joiden kannankehitys on vähemmän huolestuttavaa, Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Mikko Alhainen kertoo.

Tutkimusten mukaan taantuman pääsyy on elinympäristöjen tilan heikkeneminen. Vaikka metsästys ei näytä olevan sorsalajien taantuman syy, tulee metsästäjien kantaa vastuunsa kantojen hoidossa. Metsästys tulee mitoittaa riistakannan tilan ja kannanhoidollisen tavoitteen mukaisesti.

– Elinympäristöjen kunnostaminen ja hoito tukevat vesilintukantoja. Metsästäjien riistanhoitotyöhön käyttämä aika tulee siirtää ruokinnasta pienpetopyyntiin ja poikue-elinympäristöjen kunnostamiseen, Alhainen jatkaa.

Suomen riistakeskus suosittelee malttia viljan sekä erityisesti saaliin määrään, jos ruokkii lintuja metsästystarkoituksessa.

Nokikanan metsästys kielletty koko maassa

Punasotkan ja nyt myös nokikanan metsästys on kielletty koko maassa. Kiellettyä on myös haahkan syysaikainen metsästys ja allin metsästys sisämaassa. Merialueilla allin metsästystä on lisäksi rajoitettu metsästäjäkohtaisella saaliskiintiöllä, joka on viisi allia päivässä. Metsähanhea voi metsästää Pohjois-Suomen erikseen määritellyllä alueella 20.–27.8. tiukoin rajoituksin sekä Kaakkois-Suomessa loka-marraskuun erikseen määritellyllä alueella.

Saalisilmoitusvelvollisuus on voimassa seuraavilla vesilintulajeilla: metsähanhi, merihanhi, haapana, jouhisorsa, heinätavi, lapasorsa, tukkasotka, haahka, alli, isokoskelo sekä tukkakoskelo. Lisäksi velvollisuus koskee punasotkaa ja nokikanaa, jotka ovat määräaikaisessa metsästyskiellossa. Metsästäjiä kehotetaan kirjaamaan kaikki saaliit Oma riista -palveluun, jolloin ei tarvitse erikseen muistaa, mistä lajeista saalisilmoitus täytyy tehdä ja mistä ei.

Seuraa lintuinfluenssatilannetta

Lintuinfluenssaa on esiintynyt kesän aikana tavanomaista enemmän. Metsästäjät voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa tautiepidemian leviämisen hillintään seuraamalla aktiivisesti oman alueensa lintuinfluenssatilannetta ja noudattamalla viranomaisten suosituksia. Suomen riistakeskus kehottaa seuraamaan ajankohtaista tietoa ja ohjeistuksia Ruokaviraston sivuilta.

03.03.2023!!! Jäsenasioita !!!
27.12.2023Metsähallitus asettaa uusia rajoitteita hirvenmetsästykseen osallistuville Pohjois-Suomessa
27.12.2023Kuusi kielteistä päätöstä kannanhoidollisiin susihakemuksiin
27.12.2023Metsästyskoiran ruokinta jahtikaudella
27.12.2023Ministeri Essayah 21.12.2023: Komission ehdotus suden suojeluaseman alentamisesta antaa pontta jatkaa EU-vaikuttamista ja kansallisia toimia suurpetopolitiikassa
27.11.2023EU-asiantuntija Svalby: Suomella mahdollisuus muuttaa suurpetolainsäädäntöä
27.11.2023Maa- ja metsätalousvaliokunnan pj Simula: Suurpetojen metsästyksen turvaaminen on välttämätöntä
27.11.2023Tervastulet 2023
27.11.2023Tallenne on katsottavissa: Ministeri Essayah ja valiokunnan puheenjohtaja Simula puhuivat Metsästäjäliiton Edunvalvontaseminaarissa 20.11.2023 10:53
29.08.2023Metsästys- ja pyyntiajat

Siirry arkistoon »