Uutiset

LUKE: Karhukannan kasvu näyttää taittuneen

19.03.2019

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusimman kanta-arvion mukaan Suomen karhukannan kasvu on taittunut. Karhujen kokonaisyksilömäärän arvioidaan olevan 2020–2130 yksilöä ennen vuoden 2019 metsästyskautta. Arvio on noin viisi prosenttia pienempi kuin vuonna 2018 annettu arvio.

Karhujen lukumäärä on vähentynyt selvimmin Kainuussa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa mutta samalla Kaakkois-Suomen ja Etelä-Savon riistakeskusten alueella on havaittu hienoista kasvua. Kaikkiaan muutokset ovat vähäisiä.

Karhun kanta-arvio perustuu petoyhdyshenkilöiden Tassu-tietojärjestelmään kirjaamiin pentuehavaintoihin. Vuoden 2018 aikana tallennettiin 948 pentuehavaintoa, joissa tavattiin vähintään yksi alle vuoden ikäinen pentu. Pentuehavaintojen määrä on vähentynyt vuoden 2017 huippuvuodesta noin 42 prosenttia.

Tallennetuista pentuehavainnoista arvioidaan erillisten pentueiden lukumäärää vertailemalla pentujen lukumäärää, havaintojen keskinäisiä etäisyyksiä sekä havaintoihin liittyviä tassun jälkien kokoa. Lisäksi otetaan huomioon tutkimustieto karhun biologiasta.

Lisätietoa karhukannan arvioinnista ja karhuhavainnoista löytyy riistahavainnot.fi-sivuilta.

12.07.2019KUTSU
12.07.2019KUTSU
26.06.2019Uudistuksia metsästyslupamyyntiin ? metsästäjänumero käden ulottuville, luvat Oma riistaan
26.06.2019LUKE: Susilaumojen määrä kasvoi Itä-Suomessa
29.05.2019EU ajaa asetusta, joka suojelisi luontoa ja nostaisi metsästyksen hintaa ? Suomi jarruttaa muutosta
12.05.2019Riistakeskus: Älä ruoki karhua
25.04.2019Kilpailukutsut
17.04.2019Supikoiran ja minkin pyynti vapautumassa
17.04.2019Kotisivujen muuttunut ulkoasu
26.03.2019Pohjois-Savon ilvessaalis putosi puoleen

Siirry arkistoon »