Uutiset

Etelä-Savon pyytäjät yhdistävät voimansa vieraspetojen poistamiseksi Helmi-kohteilta

11.04.2023

Etelä-Savossa on pitkät perinteet vieraspetojen pyynnissä. Helmi-vieraspetohankkeen luonnonhoitotyöhön suhtaudutaan innolla ja metsästäjät auttavat toisiaan yli seurarajojen.

Helmi-vieraspetohanke käynnistyi rivakasti Etelä-Savossa keväällä 2022. Koko vuoden saalissaldoksi hankepyytäjät saivat alueen arvokkailta lintuvesiltä 342 supikoiraa ja 90 minkkiä. Vieraspetoja poistetaan Pieksämäen Iso Kylmällä, Juurikkasuolla, Kirkko-Surnuilla sekä Tuomiojärvellä. Rantasalmella hanke on käynnissä Kosulanlammella, Putkilahdella sekä Vaahersalonlammella. Näistä lintuvesistä muodostuu Pieksämäelle ja Rantasalmelle kaksi isoa pyyntialuekokonaisuutta.

– Pitkäjänteisellä ja mahdollisimman tehokkaalla pyynnillä pyritään turvaamaan pesinnät lintuvesillä, jotta lintuja eivät uhkaisi haitalliset vieraslajit, minkki ja supikoira. Paikallisten pyytäjien taidot ja motivaatio ovat kaiken perusta, mutta myös koordinaatiota tarvitaan. Pyyntien jatkuvuus on tärkeää varmistaa, jotta vieraspetojen määrä lintuvesillä pysyy hallinnassa, sanoo hankesuunnittelija Jussi Ruskeala.

Pieksämäellä ja Rantasalmella toimii useita eri pyyntiryhmiä. Mukana on yhteensä 42 hankkeen sopimuspyytäjää, jotka käyttivät viime vuonna 4 371 tuntia pyyntiin.

Seurarajat ylittävää yhteistä pyyntiä

Pyyntien onnistumisen kannalta on tärkeää, että yhteistyö sujuu pyyntiryhmissä ja -ryhmien välillä. Hankkeeseen valitut pyytäjät ovat pääasiassa entuudestaan toisilleen tuttuja ja auttavat toisiaan aina tarpeen tullen.

– Helmi-vieraspetohanke sai heti myönteisen vastaanoton ja Pieksämäellä onkin pitkät perinteet pienpetojen yhteispyynnistä, sillä ketunpyyntiin on ollut osallistujia useasta seurasta. On huomattu, että seurarajat ylittävät yhteispyynnit ovat kaikkien eduksi, kertoo Pieksämäen rhy:n toiminnanohjaaja Ilkka Kinnunen.

Pyynti auttaa taantuneita lintulajeja

Helmi-vieraspetohanke on osa Helmi-elinympäristöohjelmaa, jossa vahvistetaan Suomen luonnon monimuotoisuutta. Pyyntityön tavoitteena on turvata erityisesti taantuneita vesilintukantoja, mikä vaatii ammattimaista koordinaatiota. Osalla pyyntikohteista toteutetaan myös kunnostustöitä, joilla tuetaan vesilintujen poikastuottoa. Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa pyyntiä 2,5 miljoonalla ja ympäristöministeriö 1,8 miljoonalla eurolla.

 

Lisätietoja:

Jussi Ruskeala, riistasuunnittelija, Helmi-vieraspetohanke (Pieksämäen kohteet ja Keski-Suomi), Suomen riistakeskus

Puh. 0294312243, sähköposti jussi.ruskeala@riista.fi

Veijo Kröger, riistasuunnittelija, Helmi-vieraspetohanke (Rantasalmen kohteet ja Etelä- ja Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala), Suomen riistakeskus

Puh. 0294312296, veijo.kroger@riista.fi

Vieraspetojen pyynti

Helmi-vieraspetohanke

Helmi-ohjelma

27.12.2023Metsähallitus asettaa uusia rajoitteita hirvenmetsästykseen osallistuville Pohjois-Suomessa
27.12.2023Kuusi kielteistä päätöstä kannanhoidollisiin susihakemuksiin
27.12.2023Metsästyskoiran ruokinta jahtikaudella
27.12.2023Ministeri Essayah 21.12.2023: Komission ehdotus suden suojeluaseman alentamisesta antaa pontta jatkaa EU-vaikuttamista ja kansallisia toimia suurpetopolitiikassa
27.11.2023EU-asiantuntija Svalby: Suomella mahdollisuus muuttaa suurpetolainsäädäntöä
27.11.2023Maa- ja metsätalousvaliokunnan pj Simula: Suurpetojen metsästyksen turvaaminen on välttämätöntä
27.11.2023Tervastulet 2023
27.11.2023Tallenne on katsottavissa: Ministeri Essayah ja valiokunnan puheenjohtaja Simula puhuivat Metsästäjäliiton Edunvalvontaseminaarissa 20.11.2023 10:53
29.08.2023Metsästys- ja pyyntiajat
17.08.2023Vesilintujen metsästys alkaa
17.08.2023Metsähanhen metsästysalue Pohjois-Suomessa laajeni
17.08.2023Riistan kolmiolaskenta -23
08.08.2023Metsästäjäliiton tiedote
31.07.2023Metsästäjäliitto suosittaa: Pidättäydy riistalintujen ruokinnalta, mikäli alueella on lintuinfluenssaa
31.07.2023Kuhmoisissa varmistunut isokokoinen susipentue
31.07.2023Lintuinfluenssaa jälleen liikkeellä ? muista hygienia metsästyksessä
31.07.2023Tiedotus kauriin metsästyksestä
13.07.2023Vesilintujen metsästykseen uudet säännöt ? hämärämetsästys kielletään
22.06.2023Metsästysammunnan ABC -koulutus Maaninka
22.06.2023Kestävän riistanruokinnan ohjeet -opas on julkaistu
22.06.2023Metsästäjän terveys- ja hygieniakoulutus
02.06.2023Riista-aiheisia sivustoja
02.06.2023Karhun poikkeuslupamäärä pieneni edelleen
02.06.2023Riistanhoitomaksun e-laskutus ? tarkasta tiedot!
27.04.2023MAJAVAN METSÄSTYS
11.04.2023Uudessa eduskunnassa on paljon metsästäviä edustajia
11.04.2023Metsästäjän terveys- ja hygieniakoulutus
11.04.2023Etelä-Savon pyytäjät yhdistävät voimansa vieraspetojen poistamiseksi Helmi-kohteilta
11.04.2023Riistakonsernin strategia vuoteen 2030 on julkaistu
31.03.2023Voiko metsästää ilman aseenkantolupaa? Saako kaverin asetta lainata? Alaikäisen kanssa metsästäminen ja metsästys ilman aselupaa
31.03.2023Lumijälkilaskennat osoittavat metsien pienten riistanisäkkäiden kantojen taantuvan
31.03.2023Lapin sidosryhmiä kuultu hirvikannan hoidosta
03.03.2023!!! Jäsenasioita !!!
26.02.2023Luke: Karhukanta pienenee edelleen
26.02.2023Ylämaan koirasusiluvasta uusi valitus
10.01.2023Uusi Riistavahingot-palvelu ? Avointa tietoa vahingoista
10.01.2023Metson ja teeren latvalinnustus alkaa
22.12.2022SAALISILMOITUS
23.11.2022MMM: Metsästyslakiin tulossa maa- ja metsätalousvaliokunnan esittämä muutos
23.11.2022Ruokavirasto: Tulos varmistui: Kyyjärven hirvellä TSE-tauti
20.10.2022Pienpetojen pyyntiä koskeva rauta-asetus uudistuu
20.10.2022Helsingin hallinto-oikeus kumosi vanhoja ilveksen kannanhoidollisia poikkeuslupia
20.10.2022Merkitse hirvieläinkolarin paikka ja soita 112
20.10.2022Reviiriyhteistyöryhmien seminaareissa saatiin tuoretta tietoa susista
17.08.2022TÄRKEÄÄ TIETOA JÄSENMAKSUISTA JA LASKUTUKSESTA
20.04.2022Eroon rekyylikammosta
20.04.2022Mitä jos vieraspetoja ei poistettaisi, vaan minkit ja supikoirat leviäisivät vapaasti?
24.03.2022Tulevalle kaudelle ei kieltoja tule - Sorsien houkutteluruokinta saa vuoden lisäaikaa
10.03.2022Vaiheet majavan kevätpyyntiin
03.03.2022Viimeisenkin vieraspedon perään
03.03.2022Petoyhdyshenkilöiden koulutus uudistui ja siirtyi kaikille avoimeksi verkkoon
14.02.2022Susilupien taustat
14.02.2022Hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja korvataan edellisvuosia vähemmän
14.02.2022Ohjeet villisikasaaliin hygieeniseen käsittelyyn
25.01.2022Toiveissa sekametsäinen tulevaisuus
14.12.2021Metsähallitus: Vierasluvat poistuvat syyskuun hirvenmetsästyksestä valtion mailla
28.11.2021Tietoisku opastaa toiminnan riistakolarin sattuessa
28.11.2021MMM: MMM esittää ahmakiintiöksi enintään kahdeksan ahmaa
30.10.2021Ministerit vieraspetopyynnin pauloissa
30.10.2021Ilvesten poikkeusluvat myönnetty