UutisetMajavat muokkaavat maisemaa, hyvässä ja pahassa ? Metsästäjät ja maanomistajat avainroolissa vahinkojen hallinnassa03.04.2025
Majavat ovat merkittäviä Suomen luonnon monimuotoisuudelle. Ne muokkaavat elinympäristöjä rakentamalla patoja, mikä luo elinympäristöjä vesilinnuille ja muille kosteikkolajeille. Toisaalta majavien toiminta voi aiheuttaa haittaa maa- ja metsätaloudelle, tulvimalla peltoalueita, metsäteitä ja ojitusalueita. Majavien aiheuttamia vahinkoja voidaan ennaltaehkäistä suunnitelmallisella metsästyksellä ja patojen purkamisella. Majavan metsästyskausi alkaa 20. elokuuta ja jatkuu aina huhtikuun loppuun saakka. Euroopanmajavan metsästys edellyttää pyyntilupaa, ja lupahakemus kannattaa jättää ajoissa. Elokuussa alkavaa metsästyskautta varten luvat on suositeltavaa hakea jo huhtikuussa, jotta ne ehtivät voimaan kauden alkaessa. Luvan hakeminen on erityisen tärkeää alueilla, joilla esiintyy sekä kanadan- että euroopanmajavaa, sillä lajien erottaminen toisistaan on metsästystilanteessa mahdotonta. Majavapadon purkaminenMajavat rakentavat patoja nostaakseen veden pintaa, mikä voi aiheuttaa paikallisia vahinkoja. Yleisimpiä ongelmakohtia ovat tierummut ja metsäojitusalueet. Patojen purkamisesta tulee aina sopia maanomistajan kanssa, jotta veden nostamisen hyödyt ja haitat voidaan arvioida. Majavan pesään liittyvän padon tai muun rakennelman saa purkaa maanomistajan luvalla seuraavina ajanjaksoina:
Muina aikoina patojen purkaminen edellyttää Suomen riistakeskuksen myöntämää poikkeuslupaa. LisätietojaHermansson, Jörgen
|
03.04.2025 | Hirvieläinlupien haku on auki |
03.04.2025 | Lapin hirvikanta pääosin tavoitteen mukainen |
03.04.2025 | Majavat muokkaavat maisemaa, hyvässä ja pahassa ? Metsästäjät ja maanomistajat avainroolissa vahinkojen hallinnassa |
03.04.2025 | Metsästyslain muutokset eduskuntaan |
05.03.2025 | Riistanhoitomaksu e-laskutukseen tai suoramaksuksi |
05.03.2025 | Metsästäjätutkinto sähköistyy |
28.02.2025 | Metsästyskoiraliittoon ensimmäinen rotujärjestö |
28.02.2025 | Uusi Metsästyskoiraliitto kutsuu mukaan! |
28.02.2025 | Metsäpeurojen täydennysistutus Lauhanvuoren kansallispuistoon |
28.02.2025 | Ilmoita ilveshavaintosi petoyhdyshenkilölle |
Siirry arkistoon » |